Hirvikäristys

Hirvikäristys, perunamuusi (8 annosta)

karistysLihan tulee olla jäistä. Liha on käristykseen leikattavissa parhaiten kun nostaa sen edellisenä iltana pakasteesta jääkaappiin. Leikkaa liha lastuiksi ja pilko sipuli. Laita voita nokare padan pohjalle ja kuulota siinä sipulit. Seuraavaksi lisää lihaa pataan, pieni määrä kerrallaan ja odota että edelliset on saaneet väriä ennen kuin laitat uutta. Laita uusi liha-annos aina pohjimmaiseksi. Tällä menettelyllä valmistat vähemmällä rasvalla maukasta käristystä lihan omassa rasvassa. Kun olet saanut koko lihamäärän ruskistettua lisää olutta niin paljon että lihat peittyy. Laita joukkoon lihaliemikuutio, kouran silmä maustepippuria, kymmenkunta katajanmarjaa, muutama rosepippuri ja riistamaustetta muutama teelusikallinen riippuen mausteesta ja suolaa. Suolan laitossa kannattee jättää pelivaraa loppusuoralle jolloin noin puolituntia ennen valmista tarkistat suolan. Käristystä kannattaa kypsentää liedellä 2-5 tuntia riippuen valmistettavan lihan iästä ja makutottumuksesta. Liemi haihtuu joten tarkkaile sitä aika ajoin ja lisää jos on tarvetta.

Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Laita maito, pilkotut sipulit ja voi toiseen kattilaan kiehahtamaan. Survo perunat esim. siihen tarkoitetulla survimella. Lisää survokseen maito-, voi-, sipulisekoitus joko siivilän läpi tai suoraan kattilasta, riippuen haluatko sipulit muusiin. Sekoita sähkövatkaimella kuohkeaksi ja mausta herbamare suolasekoituksella oman maun mukaan.

Tarjoile puolukan, suolakurkun ja ruisleivän kera. Juomaksi sopii mainiosti keskiolut.

Käristys:
hirven paistilihaa
nokare voita
sipulia
lihalientä
maustepippuria
rosepippuria
katajanmarjoja
riistamaustetta
tai -fondia
2 pulloa olutta
suolaa

Perunamuusi:
10-12 perunaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
100g voita
n. œ-1l maitoa
herbamarea